Kierrätystä kouluissa lisättävä

Kirjoitus on julkaistu Länsiväylässä 14.5.2020

Länsiväylä uutisoi 7.5. Espoon nuorisovaltuuston kokevan, että kouluissa ei kierrätetä riittävästi. Nuorisovaltuusto vaatii, että espoolaisissa perusasteen ja 2. asteen kouluissa tulee ottaa käyttöön aulatiloihin keskitetty bio-, muovi-, paperi- ja sekajätteen kierrätyspiste.

Espoon vihreät kannattavat nuorisovaltuuston ehdotusta lämpimästi. Espoossa on ollut käynnissä kokeilu, joissa muutamissa oppilaitoksissa on aulatiloihin sijoitettu lajittelupiste. Kokeilusta tulisi nyt siirtyä vakinaiseen käytäntöön.

Tilapalvelujen tulee selvittää kuhunkin oppilaitokseen sopivin tapa lisätä jätejakeiden lajittelua. Usein lajittelun lisäämisen esteenä on jätehuoneen pieni koko, jolloin sinne ei mahdu nykyistä enempää jäteastioita. Tällaiset käytännön ongelmat voidaan ratkaista koulujen ja tilapalvelujen yhteistyöllä.

Espoo on kestävän kehityksen edelläkävijä ja siihen kuuluu olennaisesti sekä kiertotalouden edistäminen, että nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen. Jätteiden parempi syntypaikkalajittelu lisää kierrätyskelpoisen materiaalin hyödyntämistä ja auttaa vähentämään neitseellisten luonnonvarojen kulutusta.

Koulujen kierrätyksen lisääminen on konkreettinen teko Espoon kestävän kehityksen tavoitteiden eteen. Nykyisten päättäjien tulee kantaa vastuunsa niin hiilineutraalin kiertotalouden kuin luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Ei jätetä ongelmia jälkipolville.

 

Kaarina Saramäki

Espoon ympäristölautakunnan puheenjohtaja

Varavaltuutettu, Vihreät

 

Henna Partanen

Espoon kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja

Tila- ja asuntojaoston puheenjohtaja, Vihreät

 

Nitraattiasetus, jätehuoltomääräykset ja toimintasuunnitelma vuodelle 2019 – ympäristölautakunnan helmikuun 2019 kokous

Kokoonnuimme ystävänpäivänä 14.2. Pöytäkirja on luettavissa Espoon nettisivuilla.

Hyväksyimme ympäristölautakunnan vuoden 2019 käyttösuunnitelman ja toimintasuunnitelman. Toimintasuunnitelmasta heijastuu hyvin ympäristökeskuksen laaja tehtäväkenttä. Ympäristölautakunnan lautakuntasopimuksessaan valitsemat painopisteet luonnonsuojelu, vesiensuojelu ja ilmastotyö etenevät. Luonnonsuojelun toimenpiteiden laatiminen jatkuu ja vesiensuojelun teemana on tänä vuonna pohjavedet.

Ympäristökeskus vastaa kaupunginjohtajien ilmastositoumukseen Covenant of Mayors for Climate & Energy – sitoumuksen edellyttämästä raportoinnista ja osallistuu Kestävän energian ja ilmaston toimintasuunnitelman eli SECAP:n laadintaan yhteistyössä kaupungin koko linjaorganisaation ja poikkihallinnollisten ohjelmien kanssa. Kiinnostava yksityiskohta ilmastotyössä on myös hanke, jossa konseptoidaan infratyömaiden hiilineutraaliutta.

Päätimme valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen HSY:n uusista jätehuoltomääräyksistä jätteenkuljetusten aloitusajankohdan osalta. Ympäristölautakunta ei näe tarpeellisena, että Espoossa voisi aloittaa jäteastioiden tyhjennyksen jo klo 6 ja pelkää siitä aiheutuvan tarpeettomia meluhaittoja.

Muina asioina merkitsimme muun muassa tiedoksi nitraattiasetuksen (valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta) valvontatiedot vuodelta 2018.

 

Jätehuoltomääräykset, henkilöstön ympäristöasenteet ja jätevedenpuhdistamoiden toiminta – Ympäristölautakunnan kokous 10.10.2018

Ympäristölautakunta päätti antaa HSY:lle lausunnon, jossa kannatimme tiukentuvia kierrätysvaatimuksia taloyhtiöille. Kierrätyksen lisääminen on yksi askelista kohti kiertotaloutta.

Saimme tiedoksi selvityksen Espoon henkilöstön ympäristöasenteista. Kyselyn vastausprosentti oli harmillisen alhainen, noin 9 prosenttia. Vastauksissa näkyy hyvin ekotukihenkilöiden merkitys, sillä niissä työpaikoissa, joissa on ekotukihenkilö, oli ympäristöasioita mietitty eniten. Yleisintä oli huomion kiinnittäminen jäteasioihin ja energiansäästöön. Kyselyn perusteella Espoossa on kuitenkin paljon parantamisen varaa siinä, miten kestävä kehitys ja hiilineutraalisuustavoite siirtyisivät strategian tasolta osaksi käytäntöjä työpaikoilla. On selvää, että johdon sitoutumisen lisäksi myös henkilöstö pitää saada mukaan ilmastotyöhön.

Merkitsimme tiedoksi HSY:n julkaisun jätevedenpuhdistamoiden toiminnasta pääkaupunkiseudulla vuonna 2017.  HSY vastaa Espoon Suomenojan ja Helsingin Viikinmäen jätevedenpuhdistamojen toiminnasta. Ne ovat kaksi Suomen suurinta puhdistamoa ja vastaavat jätevesimäärältään lähes 1,1 miljoonan asukkaan kuormitusta. Suomenojalla puhdistetaan Espoon, Kauniaisten, Länsi-Vantaan, Kirkkonummen ja Siuntion jätevedet. Suomenojalta käsitellyt jätevedet johdetaan 7,5 km pitkässä tunnelissa ulkosaaristoon Gåsgrundetin edustalle.

Syksyn 2017 ennätykselliset sateet näkyivät jätevedenpuhdistuslaitoksella lisäkuormituksena ja Suomenojan puhdistamolla vuoden 2017 viimeisellä vuosineljänneksellä biologisen hapenkulutuksen ja fosforin poistotehot eivät täyttäneet lupamääräyksiä. Tässä on yksi hyvä peruste kehittää hulevesien hallintaa ja luonnon kykyä pidättää lisääntyneitä sademääriä.

Lihankulutuksen kasvu näkyy jätevedenpuhdistamoilla lisääntyneenä typpikuormituksena. Tämä on hyvä seurantaindikaattori sille, alkaako lihankulutus esimerkiksi ilmastosyistä jossain vaiheessa kääntyä laskuun. Toivottavasti näin käy.

Lisäksi annoimme pari lausuntoa lupa-asioista ja merkitsimme tiedoksi AVIn antamia lupapäätöksiä.

Pöytäkirja löytyy täältä.

Vaarallinen muovijäte?

#muovitonmaaliskuu -kampanjan kunniaksi julkaisen muokattuna uudelleen viisi vuotta sitten kirjoittamani blogitekstin. Teksti on julkaistu alunperin 19.6.2013 blogissani Naturaatiopisteessä. On muuten ilahduttavaa nähdä, miten itselle jo pitkään tärkeät aiheet, kuten ensin kiertotalous ja nyt muovit, nousevat valtavirtaan. Olisiko seuraavaksi vuorossa luonnon monimuotoisuus? 🙂

Nature-lehden puheenvuorossa  tutkijat esittävät, että haitallisimmat muovijätteet pitäisi luokitella vaarallisiksi jätteiksi. Jätelainsäädännössä jätteen luokittelu on yksi merkittävimpiä ohjausvälineitä. Luokittelu vaikuttaa siihen, miten jätteitä on mahdollista hyödyntää ja käsitellä.

Muovi on monin tavoin hyvä käyttömateriaali ja aika vaikea on kuvitella elämää ilman muovia. Silti muoviin liittyy ympäristönäkökulmasta ongelmia, joihin EU:kin etsii vastauksia parhaillaan.Tutkijoiden mukaan vuonna 2012 maailmassa tuotettiin 280 miljoonaa tonnia muovia. Alle puolet siitä päätyi kaatopaikoille tai kierrätykseen. Osa on yhä käytössä ja osa roskana esimerkiksi rannoilla ja merissä. EU:ssa syntyi arviolta 25 miljoonaa tonnia muovijätettä vuonna 2008 ja vain noin 20 prosenttia siitä kierrätettiin. Luvut eivät tosin välttämättä pidä ihan paikkaansa, sillä eri maiden tilastoissa mainitaan useimmiten vain muovipakkaukset. Joka tapauksessa muovin tuotanto lisääntyy ja sitä myötä myös muovijätteen määrä. Muovien tuotesuunnittelu ja jätehuolto kaipaisivat parantamista.

Meret ovat maailman suurin muovikaatopaikka ja meriin päätyy joka vuosi noin 10 miljoonaa tonnia roskaa, pääosin muovia. Suurin osa merien muovista on peräisin maalta. Muovi aiheuttaa monenlaista haittaa meriluonnolle ja mereneläville. Eikö ole myös aika ikävä ajatus, että syödessäsi mereneläviä syöt samalla pieniä muovihiukkasia?

Merten roskaamisen lisäksi muovijätteistä on muutakin haittaa. Muovit voivat sisältää haitallisia aineita, kuten bromattuja palonestoaineita. Bromatut palonestoaineet kuuluvat POP-yhdisteisiin (Persistent Organic Pollutant), jotka ovat haitallisimpia ympäristömyrkkyjä. Ne ovat erittäin pysyviä, kaukokulkeutuvat kauas päästölähteestä, kertyvät eliöihin ja voivat aiheuttaa jo pieninä pitoisuuksina vakavia haittoja ihmisen terveydelle tai ympäristölle. Bromattuja palonestoaineita on käytetty eniten muovituotteissa ja tekstiileissä. Yli 50 % bromattujen palonestoaineiden maailmanlaajuisesta kulutuksesta on käytetty sähkö- ja elektroniikkalaitteiden muoviosien suojaamiseen. Bromattujen palonestoaineiden käyttöä on rajoitettu lainsäädännöllä ja niitä sisältävät tuotteet poistuvat käytöstä sitä mukaa kuin tuotteet tulevat käyttöikänsä päähän.

Nature-lehdessä tutkijat esittävät ensinnäkin kaikkein ongelmallisimpien muovien luokittelua vaarallisiksi. Näin estettäisiin muovien sisältämien vaarallisten aineiden päätyminen ympäristöön. Tutkijat viittaavat menestyksekkääseen CFC-aineiden kieltoon, jonka ansiosta CFC:n tuotanto pysähtyi seitsemässä vuodessa. Jos nykyinen muovin kulutus jatkuu, maapallolla on vuoteen 2050 mennessä 33 miljardia tonnia muovia. Aika uskomattoman kuuloinen luku. Korvaamalla haitallisimmat muovit turvallisemmilla, vähentyisi luku 4 miljardiin tonniin.

Muovin kierrätettävyys ja muutkin ominaisuudet riippuvat suurelta osin muovin koostumuksesta ja määräytyvät jo muovituotteen suunnitteluvaiheessa. Muovin kierrätyksen haasteita ovat muovien sekalainen koostumus ja eritoten kotitalouksista tulevien muovijätevirtojen pienuus. Teknologisten haasteiden lisäksi kierrätykselle on myös taloudellisia haasteita. Esimerkiksi, millainen on kierrätysmuovin hinta ja kysyntä suhteessa neitseelliseen muoviin.

Muovintuotannosta ja muovituotteiden suunnittelusta on tärkeä tehdä ympäristön kannalta kestävämpää. Myös muovien jätehuoltoa pitää parantaa. Lisäksi jokainen voi miettiä omaa muovijalanjälkeään ja voiko sitä pienentää. Tässä joitakin ajatuksia:

  1. Arvosta muovia. Jos muovia lakataan ajattelemasta kertakäyttöisenä materiaalina ja sille annetaan arvoa, todennäköisesti roskaaminenkin vähenee.
  2. Mieti ostaessasi muovia sisältävää tuotetta, tarvitsetko sitä todella ja miten kauan todennäköisesti käytät sitä. Onko tuote korjattavissa tai käytettävissä johonkin toiseen tarkoitukseen uudelleen?
  3. Autonrenkaat ovat merkittävä mikromuovin lähde, kannattaa siis suosia raideliikennettä.
  4. Muovihiukkasia pääsee meriin myös esimerkiksi teknisten materiaalien ja fleecevaatteiden pesusta ja muovihiukkaisia sisältävän kosmetiikan (esimerkiksi glitter-tuotteet) käytöstä.
  5. Siivoamiseen voi käyttää vanhankansan konsteja, kuten soodaa ja etikkaa, siivouskemikaalien sijaan. Näin välttyy monien muovipullojen kertymiseltä.
  6. Muoviroskat eivät kuulu luontoon.
  7. Mitä muita keinoja muovijalanjäljen pienentämiseen keksit?

Lähteitä:

Euroopan Komissio 2013. Vihreä kirja ympäristössä olevaa muovijätettä koskevasta eurooppalaisesta strategiasta. COM (2013) 123 final. Bryssel  7.3.2013.

Retkin R. 2012. Bromattujen palonestoaineiden rajoitusten vaikutus jätteiden hyödyntämiseen ja käsittelyyn. Suomen ympäristö 29/2012. Suomen ympäristökeskus, Helsinki.

http://www.plastriot.se