Espoonlahden luonnonsuojelualue (Fiskarsinmäki)

Koronakeväänä tuli retkeiltyä paljon ja yksi ehdoton kevätkohde Espoossa on Espoonlahden luonnonsuojelualue. 

Kyseessä on Natura-alue ja lintutornista on oivallista tarkkailla rantaruovikon lintuja. Myös kasvien ja puiden ystäville alue on antoisa, sillä siellä on hienoja jalopuita, kuten metsälehmuksia ja vuorijalavia. Kukat ovat loistossaan varsinkin keväisin ja voi ihailla esimerkiksi valko- ja sinivuokkoja. Myös harvinaisia hyönteis- ja sammallajeja löytyy. Lapset tykkäsivät kivikkoisella mäellä kiipeilystä.

 

Itämerihaasteen esittely ja luontoretket 2018 – ympäristölautakunnan kokous 13.12.2018

Ennen kokousta vietimme joulukahvit ympäristökeskuksen henkilöstön kanssa ja kuulimme erinomaisen esittelyn Itämerihaasteen päivitystyöstä. Espoo päivittää Itämerihaasteen toimenpideohjelmaa, jonka on tarkoitus tulla ympäristölautakunnan käsiteltäväksi tammikuussa 2019 ja jossa Espoo on ollut mukana vuodesta 2007 lähtien. Itämerihaasteen päivityksen luonnoksessa kärkitavoitteita on viisi: kirkkaat rannikkovedet, hyvinvoiva meriluonto, puhdas ja turvallinen vesiliikenne, suunnitelmallinen vesialueiden käyttö sekä aktiivinen Itämeri-kansalaisuus. Itämerihaasteen toimenpiteet täydentävät hienosti vesiensuojelun toimenpideohjelmaa, jonka toteuttaminen oli yksi vihreiden korostamista asioista Espoon strategiassa. Itämerihaasteen päivittäminen on myös yksi YLAn lautakuntasopimuksen toimenpiteistä ja olen tyytyväinen tehtyihin suunnitelmiin. Vesiensuojelussa moni asia edellyttää hyvää yhteistyötä joko kaupunkiorganisaation sisällä tai ulkopuolisten tahojen (esimerkiksi maanviljelijät, vesiensuojeluyhdistykset) kanssa. Ympäristökeskus käy esimerkiksi neuvomassa asukkaita, miten näkösyvyyshavainnointia tehdään. Samoin viljelijöitä neuvotaan vesiensuojelussa ja kaupungin vuokrapeltojen kohdalla voidaan käyttää neuvontaa järeämpiäkin keinoja. Espoo cateringin kanssa on myös alustavasti keskusteltu paikallisen kalan lisäämisestä ruokalistalle. Kalastus olisikin todella tärkeä keino vesiensuojelussa.

Varsinaisen kokouksen esityslista oli lyhyt, saimme tiedoksi kiinnostavan koosteen vuoden 2018 luontoretkistä sekä AVIn päätöksen HSYn koetoiminnasta jätevesilietteen pyrolyysikäsittelyssä Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen alueella ja pyrolyysilaitoksen koekäytöstä.

Kokouksen pöytäkirja on luettavissa verkossa.

Kesäpäivä Pentalassa

Pentala on upea saari Espoon edustalla. Saarelta löytyy niin saaristomuseo kuin upeaa luontoa.

Saareen kuljimme yhteysaluksella ja mukana oli tietysti hyvät eväät. Eväiden syömiseen löytyi hyviä paikkoja ja aika paljon saaressa pääsi liikkumaan myös lastenvaunujen kanssa.

Saaresta löytyy muun muassa mukava luontopolku metsän keskellä, järvi, uimaranta ja lampaita. Hyvä retkikohde myös lasten kanssa.

Retkikuvia Hanikasta ja Kaitalahdelta

Lämmin kevätsää on innostanut retkeilemään koko perheen voimin. Lasten kanssa parhaita ovat kohteet, jotka ovat melko lähellä ja joissa on helppo taaperoikäisenkin kulkea itse. Äitienpäiväviikonloppuna kävimme pariin otteeseen Hanikassa ja Kaitalahdella. Mukavaa kevään jatkoa kaikille!

Kaitalahden lintutorni. Käki kukkui lähistöllä.

 

 

Aurinko pilkotti kauniisti puiden välistä.

Kuopus kulkee vielä repussa mukana.