Meluntorjunnan toimenpidesuunnitelma ja ympäristönsuojeluviranomaisen taksojen tarkistaminen – Ympäristölautakunnan kokous 17.5.2018

Ennen kokousta vieraanamme kävivät Mikko Viinikainen ja Kirsi Pitkäranta Finavialta. He esittelivät Finavian monipuolista työtä ympäristöasioiden parissa ja etenkin meluasioita.

Hyväksyimme kokouksessa Espoon ympäristömeludirektiivin mukaisen meluntorjunnan toimintasuunnitelman 2018-2022 melko vilkkaan keskustelun jälkeen ja esitämme suunnitelmaa kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi. Suunnitelma keskittyy liikennemelun aiheuttamiin ympäristöhaittoihin ja pyrkii vähämeluisemman asuinympäristön syntyyn.

Pitkän aikavälin tavoitteet ovat

–        Joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn kulkutapaosuuden kasvattaminen

–        Asuinalueiden melunkestävyyden parantaminen

–        Vähämeluisemman teknologian käyttöönoton edistäminen

–        Sähköiseen joukkoliikenteeseen pyrkiminen

–        Siirtyminen kohti älykästä liikenteenohjausta

–        Meluntorjuntatyön tietojen ylläpito ja viestintä

Ohjelman kaudella 2018-2022 toteutetaan seuraavat toimet:

1)     Meluesteiden rakentaminen valittuihin kohteisiin

2)     Edistetään hiljaisuuden säilymistä alueilla, jotka kaupunkilaiset kokivat hiljaisiksi Espoon hiljaisten alueiden selvityksessä vuonna 2016

3)     Sähköbussiliikenteen edistäminen

4)     Raideliikennehankkeiden edistäminen Espoossa aloittamalla Raide-Jokerin ja Länsimetron jatkeen toteuttaminen

5)     Edistetään hiljaisia liikkumismuotoja hankkimalla kaupunkipyöräjärjestelmä metron vyöhykkeelle ja Leppävaaraan

6)     Parannetaan sähköautojen latausverkkoa

7)     Viestitään kaupungin meluntorjuntatoimista, melulähteistä sekä omatoimisesta meluntorjunnasta

8)     Parannetaan kaupunkilaisten tietämystä meluasioista

9)     Asiantuntijoiden kouluttaminen

Saimme tiedoksi ympäristölautakunnan tämän vuoden ensimmäisen osavuosikatsauksen. Hyvin etenevät lautakunnan painopisteet tälle kaudelle, kuten luonnon- ja vesiensuojelu ja ilmastotyö.

Hyväksyimme Espoon ympäristönsuojeluviranomaisen tarkistetut taksat kaupunginhallitukselle esitettäväksi. Kunnat perivät maksuja lainmukaisten lupa-, ilmoitus- ja valvontatehtävien hoitamisesta. Espoon voimassaolevat taksat löytyvät netistä.

Tiedoksi saimme myös raportit Espoon maantäyttöalueiden rakentamisesta ja toiminnasta vuonna 2017 sekä Ämmässuon jätteidenkäsittelykeskuksen toiminnasta vuonna 2017.

Kokouksen pöytäkirja täällä.

Ympäristölautakunnan kokous 16.11.2017: Meluselvitys ja Nässelkärrinojan putkittaminen

Ennen kokousta SITO:n asiantuntija Anne Kangasaho esitteli lautakunnalle pääkaupunkiseudun meluselvityksen tuloksia Espoon osalta.  Meluselvityksissä käytetään eri mittaustapoja: EU direktiivin mukaiset mittaukset tehdään 4 m korkeudesta ja kansalliset 2 metrin korkeudesta. Mittauskorkeus vaikuttaa tuloksiin esimerkiksi siten, että ylempänä maanpinnan vaimennus ja estevaimennus ovat pienempiä ja tulokset näin suurempia.  Melualtistujien määrän kasvu (+ 7 %) Espoossa selittyy asukasmäärän kasvulla. Rautateiden melulle altistuvien määrä on vähentynyt jopa 32 %. Kokouksessa käsittelimme Espoon ja Kauniaisten EU:n ympäristömeludirektiivin mukaista meluselvitystä. Meluntorjunnan toimintasuunnitelma valmistellaan ensi kevään aikana ja siihen liittyen kuntalaisille avataan kysely alkuvuodesta. Myös suunnitelmaluonnos tulee myöhemmin nähtäville. Meluselvitys on luettavissa täällä.

Lausunnossa Etelä-Suomen AVIlle Nässelkärrinojan putkittamisesta kannatimme Nässelkärrinojan säilyttämistä avouomana ja sen kehittämistä hulevesi- ja tulvareittinä ilman putkittamista Espoon hulevesiohjelman tavoitteiden mukaisesti. Putkittaminen on nähty uhkana alueelle esimerkiksi muutaman vuoden takaisessa Niittykummun alueen ekologiaselvityksessä.

Lausunnossa Etelä-Suomen AVIlle Fortum Power and Heat Oy:n Kivenlahden lämpökeskuksen toiminnan laajentamisesta korostamme lupamääräysten merkitystä ja vähäisten ympäristövaikutusten takaamista tuotannon lisääntyessä. Lähtökohtaisesti on hyvä, että Fortum Power and Heat Oy lisää puupolttoaineen ja vähentää kivihiilen käyttöä Espoon laitoksissaan. Lausunnon yhteydessä keskustelimme hetken eri energiamuodoista ja muun muassa geotermisen energian kehittämisestä.

Lautakunnan seminaari päätettiin järjestää tammikuussa lautakuntasopimuksen valmistelemiseksi. Lautakuntasopimuksen tarkoitus on jäsentää lautakunnan työtä, auttaa varmistamaan työn strategisen ohjauksen ja asettamaan tavoitteet lautakuntatyölle sekä ehkäistä liian pieniin yksityiskohtiin takertumista. Sopimuksen taustalla on myös Espoon strategia tälle valtuustokaudelle. Mitkä ympäristökysymykset sinusta ovat tärkeimpiä seuraavan neljän vuoden aikana Espoossa ja millaisia toimia nämä kysymykset kaipaavat?

Saimme myös tiedoksi ympäristökeskuksen antamia lausuntoja, kirjelmiä ja päätöksiä. Esimerkiksi lausunto Kaisusta eli Suomen keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta on erinomaisen napakka. Kaupunkien ilmastotyön tueksi tarvittaisiin kunnianhimoisempia tavoitteita ja lisää konkretiaa. Ympäristölautakunnan kokouspöytäkirja löytyy täältä.