Ruotsin Eskilstunassa toimii kauppakeskus, joka toteuttaa kiertotaloutta käytännössä. Kaikki liikkeet ovat joko kierrätyksen, uudelleenkäytön tai muiden ekologisten periaatteiden mukaan toimivia. Koska saamme Espooseen tällaisen tulevaisuuden kauppakeskuksen, Kiertotaloustavaratalon? Uudelleenkäyttöön ja kierrätykseen toimintansa perustavien yritysten lisäksi Kiertotaloustavaratalosta löytyisi esimerkiksi erilaisia korjauspalveluita, ekokampaamo, ekopesula ja kasvis- sekä hävikkiruokaravintoloita.
Meillä Espoossa ja pääkaupunkiseudulla Kierrätyskeskus tekee hyvää työtä, mutta kaupallisessa mielessä sen toimipisteiden sijainnit eivät ole parhaita mahdollisia. Lisäksi toimialalle mahtuisi lisää yksityisiä toimijoita. Yrittäjiä Kiertotaloustavarataloon varmasti löytyisi, kun tilat olisivat olemassa. Voisiko edes yksi kerros jostain kauppakeskuksesta, vaikkapa uudistettavasta Lippulaivasta tai vaikkapa Heikintori olla omistettu kiertotalouden ajatukselle? Lähtisikö kauppakeskusten omistaja kaupungin kumppaniksi kiertotaloudessa? Esimerkiksi käytettyjen vaatteiden kaupalle sijainti on todella olennainen asia. Tilojen varaaminen kiertotalousyrityksille hyvällä sijainnilla olisi kaupungille yksi konkreettinen keino edistää kiertotaloutta.
Täällä vielä juttu ja video Eskilstunan ReTunasta Maailman talousfoorumin sivuilla.
Lue myös, millä muilla keinoin veisin Espoota kohti kiertotaloutta.