Harvard Business Review:n artikkeli johtamisesta ja päätöksenteosta erilaisissa tilanteissa on minusta kiinnostava.
https://hbr.org/2007/11/a-leaders-framework-for-decision-making
Kun olosuhteet muuttuvat, myös johtamisen pitää muuttua. Esimerkiksi kriisitilanteessa toimiva johtamistapa ei toimikaan enää, kun kriisi menee ohi. Yksi ja sama tapa johtaa ei siis millään toimi kaikissa tilanteissa. Hyvä johtaminen myös reagoi maailman monimutkaistumiseen.
Artikkeli esittelee viitekehyksen, joka luokittelee johtajien kohtaamat tilanteet viiteen kontekstiin syyn ja seurauksen välisen suhteen perusteella. Näistä neljä eli yksinkertainen, monimutkainen, kompleksinen ja kaoottinen edellyttävät, että johtajat tunnistavat tilanteen ja toimivat kontekstiin sopivalla tavalla. Viides eli epäjärjestys koskee tilanteita, joissa ei ole selvää, mikä neljästä muusta kontekstista on vallitseva. Artikkelissa käydään läpi esimerkkejä neljästä ensimmäisestä.
Viitekehyksen käyttäminen voi auttaa johtajia hahmottamaan, missä kontekstissa he toimivat, jotta he voivat tehdä parempia päätöksiä. Samalla voidaan myös välttää ongelmia, joita syntyy, kun heidän suosimansa johtamistyyli johtaa virheisiin. Artikkeli käy näitä tilanteita ansiokkaasti läpi.
Monissa tilanteissa johtajat ovat alttiita kaavamaiselle ja opitulle ajattelulle sekä reagoimaan aiemman kokemuksen, koulutuksen ja menestyksen perusteella. Tämä voi estää uusia ajattelutapoja. Pätee minusta kyllä kaikkiin työntekijöihin, ei vain johtamiseen.
Kompleksisessa ympäristössä huolena on houkutus palata perinteiseen käskyttävään johtamistapaan. Vaaditaan virheettömiä liiketoimintasuunnitelmia ja tarkasti määriteltyjä lopputuloksia. Kokeilevampi johtamistapa voi kuitenkin olla menestyksellisempi. Epäonnistumisten sieto, kyky vetäytyä välillä hieman taustalle ja sallia toiminnan muodostua voikin artikkelin mukaan auttaa menestymään.
Kuten kirjoittajat toteavat, epävarmemmassa maailmassa johtajien on välillä jaettava valtaa ja välillä käytettävä sitä yksin, välillä taas on hyvä turvautua ryhmän näkemyksiin ja välillä taas luottaa omaan harkintaansa.
Tosielämässä päätöksiä joudutaan hyvin usein tekemään vajavaisin tiedoin, eikä sen hahmottaminen, millainen päätöksentekotilanne itse asiassa on käsillä, ole helppoa. Kuitenkin artikkelissa esiteltyjen kontekstien ymmärtäminen, kyky monimutkaisuuden ja ristiriitaisuuksien kohtaamiseen sekä joustavuus auttavat tulosten aikaansaamisessa. Näiden lisäksi ”ihminen ihmiselle” on minusta hyvä ohje moniin tilanteisiin elämässä, erityisesti johtamiseen.
Kaarina Saramäki 